maanantai 21. elokuuta 2017

Oak it is!



Tänään lävähti talolle parkettikuorma. 

Kaikki sisäpintavalinnat talon sisäpuolella lähtivät tästä lattiasta. Ensi-ihastukseni oli Trinityn käsinveistetty lankkuparketti, jonka kuuden millin puukerros ja viistetyt "lankkureunat" olivat rustiikkiudessaan aika upeat. Pyörittelimme mallipaloja huolella jo ennen kuin yhtään taloluonnosta oli piirretty. 

Mutta kun talo alkoi muotoutua hieman modernimmaksi, päätimme katsoa myös sliipatumpia vaihtoehtoja. Kotimaisen Timberwisen tuotevalikoima näyttäytyi nettisivuilla vähän hässäkkänä. Hetken kesti, että hahmotin, mitä parkettia valitessa oikeastaan valitaan.

Puulajit eroavat toisistaan paitsi värin, ilmeen niin myös kovuuden perusteella. Tammi on kovempaa kuin mänty, mutta pehmeämpää kuin saarni. 

Säleisyys kertoo, kuinka monesta jalopuisesta pintasäleestä yksi parkettilauta on tehty. Lankkulookkia kun haluamme, niin valinta on 1-säleinen.

Lajitelmalla tarkoittaa oksaisuutta ja visuaalista yhdenmukaisuutta. Useimmiten jako on kolmeen, Timberwisella Select, Classic ja Rustic. Näistä Select on vähäoksaisin, jolloin siinä on enintään kynänpään kokoisia oksakohtia ja kittauksia.

Kaikki parketit ovat hiottuja. Niin sanotut harjattu parketti käsitellään hiomisen jälkeen vielä teräsharjalla, joka irrottaa puun pehmeämmät osat, ja puun syyt tulevat paremmin näkyviin.

Erilaisilla värikäsittelyillä tehdään nykyään jopa vaaleanpunaisia parketteja! Me haemme kuitenkin vähän naturaalimpaa lokkia. Nordic on värikäsittelyistä lempein. Se on tammen luonnonväriä hieman vaalentava värisävy, joka taittaa tammen luontaista keltaisuutta tai vihertävyyttä pois sekä heikentää tammen kellastumista päivänvalossa.

Pintakäsittelyksi voi valita joko öljyvahan tai mattalakan. 
Öljyvaha tuo puun lämmön ja hengen esiin. Vahatussa parketissa huokoset jäävät osittain auki, mikä tekee lattiasta "puumaisemman". Näihin huokosiin voi periaatteessa  ajan kuluessa pinttyä likaa. Öljyvaha kuivuu ajan (vuosien) kuluessa, jolloin parketti saattaa alkaa imaista kaikki esim. läikkyneet nesteet huokosiinsa. Mattalakka puolestaan muodostaa paksun kalvon, joka täyttää puun huokoiset rakenteet.

Tämä viimeinen silaus johtikin pitkään pohdintaan. Vahatun harjatun parketin tuntuma on kertakaikkiaan ihana ihana ihana - pehmeä, lämmin, luonnollinen, iisi ja vähän rustiikki. Mattalakattu harjattu parketti on hieman kiiltävämpi - ja kovempi. 

Mattalakattua puolsi kaksi asiaa:
1) Meille tulee parkettia lattiaan heti ulko-ovelta lähtien - ei siis yhden yhtäkään lattialaattaa muualla kuin wc- ja pesutiloissa.
2) Meillä on koira. Sinänsä koiran kynsistä aiheutuvat kulumat eivät haittaa, harjattu parketti on valmiiksi epätasainen. Mutta koiran anturoissa kulkeutuu sisätiloihin aina jonkun verran, jos ei nyt suoranaista hiekkaa, niin mikroskooppisen hienoa pölyä ja tassulikaa teiltä ja poluilta. Emme halua tämän pinttyvän vahattuun parkettiin.

Mutta kun se mattalakattu on tietenkin kiiltävämpää kuin vahattu.... 


Onneksi Design-Talon yhteistyökumppanina toimivassa Säkkisen parkettiliikkeessä jaksettiin kuunnella eräänkin helsinkiläisrouvan länkytystä ja perusteellisesti esitellä kummankin loppukäsittelyn eri puolia. Sitten tarjottiinkin "tiskin alta" ns. extreme-mattalakattua parkettia. 
Best of both worlds, lakatun pinta, vahatun ulkonäkö! Sitä me tilattiin!



Ja sitä me saatiin! Pakko oli tietenkin heti yhtä pakettia hieman raottaa ja todeta, että 
ah, siitä tulee niin IHANA!



P.S. Ja sitten vielä se höyrynsulkumuoviasia. Kaikki parkettivalmistajat vaativat höyrynsulkumuovin asentamista ja tämä on myös talotoimittajien oletusarvo.

Mutta me emme muovia laita (ja kauppasopimuksessa otamme vastuun tästä ratkaisusta itsellemme). Me haluamme, että parketti saa "elää" vuodenaikojen vaihtelussa kosteuden kulkeutuessa parketin läpi. Tällöin parketti saattaa esim. napsahdella ponteissa. Mutta mieluumin niin, kuin että muovittaisimme betonin pussiin. Jos jostain epätodennäköisestä syystä talonpohjana oleva maanvarainen laatta kastuisi eikä pääsisi kuivumaan, niin mieluummin huomaamme parketin korkkaavan kuin annamme kosteuden kukkia höyrynsulkumuovin alla.
SaveSave

1 kommentti:

Kotitalolla ilahdutaan kommenteista!

Terkkuja taloesittelystämme

Tämän illan FAQ: Mikä tämä lattia on?  Timberwisen harjattu ja extrememattalakattu Select-tammiparketti Nordic-sävyssä. Mikä ...