torstai 27. huhtikuuta 2017

Hyvä elämä!


Peltikatto naputeltiin eilen valmiiksi. Katto on talopakettiin kuuluva peruskatto, Ruukki Classic ja väri sama tummanharmaa kuin ikkunoiden ulkopuitteissa. Talon päätyyn jäävä pikkuparveke on jo kaiteita vaille valmis. 

Terassien lattiat ovat myös valmiit. Vaakalaudat rytmittävät terassia nätisti kannatuspalkkien kohdilla, visuaalisesti sopii merihenkiseen miljööseen. Työn jälki on kauttaaltaan todella siistiä!

Ja tuo terassi on valtava! Ja ihana juuri siksi! Lasitamme talon pidemmän sivun terassista kaksi palkkiväliä (talon kulmasta isojen ikkunoiden väliin asti). Siihen mahtuu ruokapöytä tuoleineen ja sohvaryhmä, sillä tilaa on pienen yksiön verran eli liki 21 neliömetriä. Lasitetun terassin päälle tulee avoin parveke, "sun deck", joka tietenkin on täsmälleen yhtä suuri. 


Tontille tuli sata paalia eristeitä. Valitsimme talopakettiin Ekovilla-eristeet sekä niille kaveriksi Intello-höyrynsulkukankaan. Terveet rakenteet ovat tavoitteena ja tämä valinta oli yksi tätä toivottavasti edesauttavista tekijöistä. Luonnosvaiheessa veivasimme myös aika kauan sitä, että saimme kosteat tilat sijoittumaan mahdollisimman kompaktisti molemmissa kerroksissa.





Siinäpä mieltä ilahduttava tuotelupaus: "Hyvä elämä". 





sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kattokin jo pään päällä

Neljässä päivässä talo on edistynyt aivan uskomatonta tahtia. Säiden puolesta meillä oli pystytyksessä erittäin hyvä tuuri. Kaksi päivää paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Kun aluskate oli saatu paikoilleen, taivas hämärtyi ja alkoi sataa. Silloin oltiin jo hienosti säältä suojassa!


Aluskate kestää vettä, mutta ei massiivista lumikuormaa. 

 

Sisätiloissa ollaan uteliaina arvioitu ikkuna- ja oviaukotuksen onnistumista. Tässä kurkistus tulevaan keittiöön. Kaksiosainen ikkuna sijoittuu tiskialtaan päälle ja näyttää juuri sellaiselta kuin halusimme - ei yhtään liian pieneltä, vaan sopivasti "vanhanaikaiselta". Kaikki kaksiosaiset ikkunat ovat avattavia ikkunoita, emme halunneet huijauksia eli pelkkiä päälle napsautettavia jakopuitteita. Sitäpaitsi avattavuus on olennaista, haluan kuulla luonnon äänet! Keittiöputken päästä lasiovesta on kulku isolle lasitettavalle terassille.


Näkymä pääsisäänkäynniltä talon läpi. Aika kivasti näyttää onnistuneen tuon pitkulaisen kiinteän ikkunan sijoitus! Katse kulkeutuu kantavaa väliseinää viistäen ikkunaa ja valoa kohti. 

Näkymä yläkerrasta päämakkarin nurkasta (nyt kun väliseiniä ei vielä ole). Keskelle jää pieni aulatila, josta kulku parvekkeelle lasisista pariovista. Aulan molemmin puolin sijoittuvat lasten makuuhuoneet, joissa on samanlaiset kaksiosaiset ikkunat kuin alakerrassa keittiössä. Oikein somat!

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Talo!




Eipä ollut heräämisvaikeuksia aamulla, kun aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta, linnut toitottivat kevättä ja kalenteriin oli merkitty "TALO TULEE".

Hieman vaati alkuun askartelua kahdella nosturilla, että saatiin palaset oikeassa järjestyksessä oikeaan kohtaan. 



Ensin yhdellä nosturilla rekan kyydistä pihaan....

...ja sitten toisen nosturin kyydissä ylös tontin takarajalle asti.

Heikkohermoisempaa hirvitti, kun tavaraa leijui korkeuksissa ahtaista väleistä. Mutta ammattimiehiä, niin mikäpä siinä.


Siellä se nyt on! Eipä voi muuta sanoa kuin että aivan huikea fiilis!

Pystytyspäivän aamu ja ilta. Humpsis vaan. 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Tavaraa pukkaa


Raksatähystäjämme (a.k.a anoppi & appi) ilmoittivat, että tavaraa pukkaa tontille. Vaikka olemme sopimuksessamme sisällyttäneet tavaran vastaanoton ja suojauksen Design-Talolle, niin onhan sitä pakko aina mennä vähän kurkkaamaan, jotta mitä tulee. Näppärästi siellä nosteltiin tavaraa peräkärryn ja veneen viereen. 


Asumme muutaman sadan metrin päässä tontilta, joten käymme patsastelemassa ihan koko ajan.  Tällä kertaa kyydissä olivat kattotuolit ja varmaankin ne alajuoksupuut vai mitä ne nyt onkaan. Kaikki nätisti peiteltiin ja hyvä että niin tehtiin, koska seuraavana yönä satoi lunta. 

Hassua ajatella että reilun viikon kuluttua talonrunko on sitten kasassa! 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Aikakapseli


Perustusten täytöt ovat valmistuneet. Sokkelin sisäpuolisiin täyttöihin hautasimme tekemämme aikakapselin. Varmaan viimeistään sadan vuoden kuluttua tätä taloa purkamaan tuleva kauhakuormaaja osuu toivottavasti tähän boksiin.

Metalliseen kassalippaaseen tallensimme vanhan perinteen mukaisesti päivän sanomalehden (Helsingin Sanomat), käytössä olleita rahoja, postimerkkejä sekä saatekirjeen (josta näkyy kuvassa vain kansilehti). Lisäksi jokainen perheenjäsen (koira mukaanlukien) liitti aikakapseliin jonkun itselleen merkityksellisen esineen. 

Tällä rituaalilla me liityimme suomalaisten talonrakentajaperheiden pitkään ketjuun.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Unelmien pohja?


Ehdimme kiertää aika monta vuotta asuntomessuilla. Tilasimme kaikki maailman talokuvastot Ruotsia ja Tanskaa myöten. Selasimme satatuhatta pohjakuvaa netissä. Kuljimme mittanauhan kanssa joka paikassa: mittailimme pikkuvessoja, käytäviä, kulkuaukoja, ikkunoita.


Tilantarpeeksi määrittelimme:
- alakertaan kohtuullinen eteinen, erillinen vaatehuone, wc+ suihku, keittiö, ruokailutila ja olohuone sekä työhuone
- yläkertaan kolme makuuhuonetta, tv:n katselutila, vaatehuoltotilat, kylpyhuone ammeella
- mahdollisesti sauna jonnekin, ehkäpä jopa pihalle?

Tärkeimmät tilankäyttöön vaikuttavat toiveet olivat:
- suorat portaat (ei kiitos pyörittelylle U-portaissa!)
- tilaa kolmemetriselle ruokapöydälle (ei kiitos jatkopalojen kanssa leikkimiselle!)
- vaatehuoltotilat samaan kerrokseen makuuhuoneiden kanssa (ei kiitos pyykin kanssa portaissa ramppaamiselle!)
- iso terassi ja iso parveke (all-american wrap-around porch...)

Pikkuhiljaa kiteytyi, mitä juuri me haluamme. Useimmiten taustalla oli toteamus siitä, mitä me EMME halunneet. Tällaisia olivat muun muassa:
  • ei avokeittiötä (messy cook, need I say more?)
  • ei liian isoja ikkunoita (ei haluta asua akvaariossa)
  • ei ns. korkeaa tilaa (ei mitään holvikirkkoa)
  • ei kodinhoitohuonetta eri kerrokseen kuin makuuhuoneet (ei auta pyykkikuilu, ei)
  • ei lasiseinää saunan löylytilan ja pesutilan väliin (haloo, yksityisyys peseytyessä!)
  • ei kahta suihkua suihkutilaan (ei samanaikaisen käytön tarvetta ikinä)
  • ei mitään valokuitua saunaan (ei yökerhoa)
  • ei laattalattioita muualle kuin kosteisiin tiloihin
  • ei U-mallisia portaita (ahtauskammotus maksimus)
  • ei tuulikaappia (klonks klonks)
  • ei liukuovia (klonks klonks)
  • ei mitään korkeakiiltoista (ei!)
Ja näiden lisäksi meillä oli hävettävän pitkä luettelo yksityiskohtia:
  • ei tyypillistä rinnetaloa, vaan sisääntulo pääkerrokseen ja pääkerroksesta suoraan varpaat nurmikkoon
  • wc-tilojen sijoittelu "syrjään", ei niin että vessan ovi aukeaa olohuoneeseen
  • huonekorkeus alakerrassa vähintään 260 cm
  • erillinen vaatesyvennys eteisen yhteyteen
  • olohuoneeseen riittävästi ehjää seinätilaa kirjahyllyille (min. 30 hyllymetriä) ja tauluille
  • näkymä ulko-ovelta sisään astuttaessa on tärkeä, mieluiten ikkunasta ulos
  • lasitettu ja katettu terassi, johon mahtuu hyvin (iso) ruokapöytä
  • iso kattamaton parveke, jolla voi nauttia auringosta ja tähdistä
  • takka niin että näkyy mahdollisimman moneen paikkaan
  • suorat portaat eikä keskelle kotia
  • tehokas keittiö (I-malli), ei mitään baarijakkaroita eikä saareketta, mutta jumalattomasti pöytätasoa ja keittokirjahylly!
  • keittiöstä suora kulku ulos, koska yrttitarha
  • avattava ikkuna joka huoneeseen
  • ikkunat mieluummin "korkeita ja kapeita" kuin leveitä
  • ei mitään ledivalolistoja
  • wc:t kompakteja ja lattiakaivolla varustettuja (suihkulla pestäviä)
  • pääpesutilan wc-toiminta erillisenä
  • kylpyamme
  • ei perinteistä kodinhoitoputkea, tasoa pyykin viikkaukseen ja tankotilaa kuivaukseen (ei sitä saamarin haitaria enää mihinkään pyörimään)
  • ylipäätään kosteiden tilojen sijoittelu niin että lorina ja veden kulku ei kuulu etenkään ruokailutiloihin
Ja ai niin joo, yks pikkujuttu. Budjettisyistä neliöitä käytettävissä noin 150.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Avaimet käteen!






















Eilen tuli uuden talon avaimet postissa! Tilanne muistutti hieman tuota ylläolevaa Fingerporin sarjista, jonka leikkasimme talteen viime elokuussa rakennushanketta käynnistellessä. Nyt meilä on siis mainio tilaisuus hukata avaimet ennen kuin taloa on edes olemassa.

Mutta pian on! "Tehdas on vahvistanut talotoimituspäiväksi 19.4.2017."

Tehdas on meidän tapauksessamme Design-Talo, joka ei alunperin ollut edes meidän listallamme. Sen sijaan olivat esimerkiksi Kannustalot, Fiskarhedenvillan, Herrala, Plania ja jopa Kastelli.... Mutta sekava googlailu tai ehkä kohtalo johdatti minut luonnosvaiheessa johonkin raksablogiin, jossa mainittiin hassu sanayhdistelmä: "Design-Talon kotiräätäli Outi". No jopas.

Klikkasin siitä itseni Design-Talon nettisivuille. Vähän omituiset, mustakeltaiset, mikä tää oikein on. Muistelin, että varmaan oltiin joskus asuntomessuilla käyty jossain Design-Talossa sisällä, mutta eipä ollut minkäänlaista muistiljälkeä. Onneksi nettisivuilla oli vain yksi kotiräätäli nimeltä Outi. Näytti ikäiseltäni naiselta. Hymyili kuvassa. Why not.

Sovimme tapaamisen suoraan tontille. Kättelimme - Outi ja Outi. Nauratti vähän.

Noh, tottakai pitää olla järkevä. Joten pyysimme luonnosten perusteella tarjouksia usealta talopakettivalmistajalta. Istuimme jos jonkinlaisen talomyyjän vastaanotolla. On kyse suurista rahoista ja isoista päätöksistä.  Ei yllättänyt, että tarjoukset olivat euromääräisesti muutaman kymppitonnin tarkkuudella toisistaan. Mutta oli niissä eroja. Ja myyjissä on kuulkaa valtavasti eroja.

Emme ostaneet talopakettia siltä valmistajalta, joka sanoi "tämä tarjous on voimassa vain viikon ja jos sovitaan kauppa ennen lauantaita niin heitän teille maalämpöpumpun kaupan päälle". Special price only for you my friend. Öö, joo ei tartte. Emme ostaneet talopakettia siltä valmistajalta, jonka kaikki tekstit olivat todella huonoa suomenkieltä. Emme myöskään ostaneet talopakettia siltä valmistajalta, jolta sen ehkä ensisijaisesti olisimme halunnut ostaa. Vain siitä syystä, että heidän myyjänsä kaikki yhteydenpito oli hidasta ja laiskaa.

Tarjousvaiheessa Outi (tai "Honksu" niin kuin siinä vaiheessa häntä tuttavallisesti kotioloissa jo nimitimme) kutsui meidän talonäyttöön Espooseen. Ovet olivat avoinna juuri valmistuneessa Villa Valmistalossa. Kun astuimme ovesta sisään, meidät molemmat valtasi vahva tunne. "KYLLÄ".

Kiertelimme taloa melkein tunnin verran sisältä ja ulkoa ja huokailimme ja hymyilimme merkitsevästi. Supisimme yläkerrassa toisillemme. Pitääkö meidän odottaa vielä muiden tarjouksia, pitääkö tässä nyt jotenkin osata pelata jotain peliä tai tinkiä tai vaatia jotain tai mitä. Sitten totesimme, että emme ole peli-ihmisiä. Niinpä lampsimme alakertaan ja sanoimme Outille,  että kuule nyt on varmaan niin, että me halutaan ostaa sulta tällainen talo.

Ja niin me sitten ostettiin. Ja kohta se tulee.


Terkkuja taloesittelystämme

Tämän illan FAQ: Mikä tämä lattia on?  Timberwisen harjattu ja extrememattalakattu Select-tammiparketti Nordic-sävyssä. Mikä ...