perjantai 2. kesäkuuta 2017

Yksi piippu, kiitos!


Takka tuli! Valitsemamme takka ei ollut Design-Talon "perusvalikoimasta", mutta tässäkin tapauksessa muutosten teko talopakettiin oli helppoa ja sujuvaa. Halusimme muodoltaan yksinkertaisen valkoisen takan, jossa on kolmeen suuntaan avautuva tulipesä. Takka on meille ensisijaisesti tunnelmanluoja, joten päädyimme kiertoilmatakkaan.

Valitsemame takka on OnRakenteen toimittama Ulla 155 -takka. Hiertopinta on puhtaanvalkoinen ja reunuskivi musta Nero Assoluto. Takassa on Schmidin Ekko -takkasydän. 

























Tässäkään hommassa ei kauan nokka tuhissut, vaikka tonttimme ei ole niitä helppopääsyisimpiä. Ystävälliset asentajat nostivat myös aiemmin toimitetun ja huomattavasti alemmas tontille jätetyn maalämpöpumpun ja lisävaraajan sisään samalla nosturilla ja ramppisysteemillä. Tästä suuri kiitos, koska liki neljäsataakiloisen maalämpöpumpun siirtäminen ylämäkeen käsipelillä olisi ollut sangen haastavaa.



Takkaan kuuluu OnPiippu-valmispiippu. Asentaja käväisi tekemässä peltikattoon sopivan kokoisen kolon ja sitten piippu ujutettiin yläkautta paikalleen. Ammattitaito! Yläkerrassa hormi kulkee pojan huoneen nurkassa ja sen voi tarvittaessa koteloida tai piilottaa vaatekaappirivistöön.

Takka sijaitsee keskellä ruokailutila-olohuone-komboa, kahden ikkunan välissä (kuten pohjakuvista näkee). Alunperin olimme valinneet hieman isomman mallin samasta takasta, mutta pohdittuamme tilan mittasuhteita päätimme valita sittenkin pienimmän mallin. Valinta on onnistunut. Nyt takan molemmin puolin jää noin 20 cm seinää. Takan alle asennetaan parketin asennuksen jälkeen vielä musta konvektioritilä sekä musta takaneduspelti, joka kiertää takan kaikilta kolmelta sivulta. Takan päälle tulee myös pistorasia, jotta saan jouluvalot vanhassa lasipurkissa takan päälle. :-)

Olohuoneen puolella ikkuna ylettyy lattiaan asti ja siihen tuleekin raksakoiralle maailman paras paikka, lampaantalja takan vieressä ja oma pihanvahtimisikkuna.

Somahan se on!





3 kommenttia:

  1. Kaunis takka! Meillä on takkasuunnitelmat vielä vaiheessa, paikanpäällä rakentaen päätöksiä ehtii vatuloimaan vähän liiankin kanssa, mitä nyt tuloilmaventtiilin paikka piti jopäättää mutta varmaankin päädytään lopulta tällaiseen vastaavaan malliin.

    VastaaPoista
  2. Joo muutamaan kertaan oon jo huokaissut helpotuksesta, että joku "asia" on jo jouduttu miettimään ja jollain asteikolla valitsemaan ajat sitten. :-) Miljoonan palan palapeliä kasatessa varmasti itse kullakin tulee välillä se "äh ihassama joku vaan2 -vaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, täytyy sanoa että just nyt on menossa tuo "ihan sama-joku vaan" -vaihe :) Pitää vissin ottaa joku ryhtiliike ja puristaa loput valinnat vaan yhdessä rytäkässä ja sitten saa henkisesti hengähtää.

      Poista

Kotitalolla ilahdutaan kommenteista!

Terkkuja taloesittelystämme

Tämän illan FAQ: Mikä tämä lattia on?  Timberwisen harjattu ja extrememattalakattu Select-tammiparketti Nordic-sävyssä. Mikä ...