Koirakävelyllä nostin katseeni kadusta ja näin tolpassa kyltin. Ja pienellä viiveellä tajusin, että ei jestas, sehän on MEIDÄN! Vuosien saatossa olen kulkenut useammankin tällaisen kyltin ohi ja vähän tuumaillut ja haaveillut, että minkäköhänlaista se ois. Nyt on välillä vaikea uskoa, että tämä beibi on todellakin meidän!
Nyt meillä on kuoppa. Melkein valmiina. Melko iso uima-allas esim. Ja kyllä kuulkaa 200 kiintokuutiota kalliota näyttää ensin pieneltä, lähes söpöltä. Mutta kun se on räjäytetty palasiksi, niin sitä louhetta ja sälää riittää kuuhun ja takaisin. Ensikertalaisena sitä silti jaksaa viehättyä kaivinkoneen sulavasta tanssista kivien keskellä tunti toisensa perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kotitalolla ilahdutaan kommenteista!