perjantai 18. elokuuta 2017

Ulkopuolen yksityiskohtia



Valkoiseksi maalattavan taloomme tulee terassi- ja parvekeseinille ulkovalaisimia on yhteensä seitsemän kappaletta. Valitsimme mahdollisimman simppelit (ja tässä kohtaa oltakoon myös rehellisiä, mahdollisimman järkevän hintaiset)  Eglon Riga-seinävalaisimet. Vaikka useimmiten uudiskohteissa näkee melko runsastakin ulkovalaisua, me pitäydymme less is more -ajattelussamme ja valaisemme ulkoseiniä vain yhteen suuntaan eli alaspäin. Ison lasiterassin kattoon laitetaan pisteeksi iin päälle Eglon Colindres 1 -riippuvalaisin, joka sointuu lasituksen tummanharmaiden puitteiden väriin ja joka piirtyy kivasti valkoista seinää vasten esiin.

Talon takaseinälle laitamme LED-valonheittimen, jonka tarkoitus on valaista saunan ikkunasta aukeava metsämaisemaa lähinnä saunottaessa.

Talonumeroksi on hankittu vähän vanhahtavan henkinen numero. Vielä on etsinnässä tyyliin sopiva musta ovikello, jolla sitten aikanaan korvataan se talopakettiin kuuluva kahden euron friedland. 



Tänään pullakahvia oli tarjolla vedeneristyshommissa olleille raksamiehille. Vaikka projektimme on "avaimet käteen", olemme raksalla itse päivittäin - ihastelemassa, siivoamassa ja katsomassa perään. Olemme halunneet tehdä raksastamme myös mukavan työpaikan, joten olemme hankkineet pasikuikan tontin nurkkaan. Samoin lähes joka päivä raksalaisille tarjotaan pullakahvit. 

Työmaamme on saanut lähestulkoon kaikilta urakoitsijoilta kiitoksia siisteydestä, ja meiltä kiitos kuuluu erityisesti naapurissa asuvalle anopille, joka on sangen uuttera siivoja!


Viikonlopun urakkana onkin sitten keittiön kasaaminen! Kyllä tuossa hetki menee, melkoisen atomeina tuo KVIKin keittiö tuli ....


Mutta keittiön valkolakattu tammitaso näyttää erittäin kauniilta! Onneksi meillä on muuten keittiöstä ovi suoraan terassille, koska pääoven kautta tuota nelimetristä tasoa ei mitenkään saa kääntymään paikoilleen keittiöön. Kävipä hyvä tuuri, koska tätä emme osanneet ajatella etukäteen laisinkaan!

P.S. Ja kuten kuvasta näkyy, kaikki sisäseinät ja -katot on tasoitettu ja maalattu valmiiksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotitalolla ilahdutaan kommenteista!

Terkkuja taloesittelystämme

Tämän illan FAQ: Mikä tämä lattia on?  Timberwisen harjattu ja extrememattalakattu Select-tammiparketti Nordic-sävyssä. Mikä ...